Alunperin yksiääniset joiut ovat utsjoensaamelaisen Niilo Rasmuksen tuotantoa. Olen pyrkinyt tekemään jousikvartettisovitukset joikulaulun alkuperäisluonnetta ja tarinaa kunnioittaen. Yhteistyö Jiella-joikuyhtyeen Jenna, Eeva-Liisa ja Niilo Rasmuksen kanssa tulee jatkumaan lähiaikoina: tavoitteena on täysin joikumusiikille ja jousikvartetille omistettu konsertti.
OLÁT ÁNDE Joiku kertoo Antti Tenonranta -nimisen päähenkilön riiuureissusta. Isä ei kelpuuttanut naapurin tyttöä pojan vaimoksi, sillä tyttö oli hänen mielestään liian pieni. Niinpä Antin matka suuntautui kauaksi ala-Tenolle. Reissu tuotti tulosta, Antti löysi itselleen elämänkumppanin, jota äitikin piti kelvollisena ja sopivana.
EALLIN BÁLGÁT (ELÄMÄN POLUT) Eallin bálgát kertoo itsenäistymisestä ja varttumisesta; siitä kuinka vaikeaa ja haikeaakin voi olla jättää lapsuus taakse ja astua ‘uuteen elämään’.
GUFIHTTAR (MAAHINEN) Saamelaisen uskomuksen mukaan maahiset houkuttelevat ihmisiä omaan maailmaansa esimerkiksi rikkauksien avulla. Pieniä lapsia ei saanut jättää ulos vahtimatta, sillä Gufi httar saattoi käydä vaihtamassa lapsen omaan sairaaseen lapseensa (gufi httar lonuhus).