p i t ä j ä n u u t i s e t 8.4.2002  
   

Talvitaiteilijat lisääntyivät säveltäjällä
Runous muuttuu musiikiksi Salmelassa

Kaisa Parta, Mäntyharju

Taidekeskus Salmelasta kuuluu pensselin suihkeen lisäksi nyt myös säveliä,
kun talvitaitelijoiden joukkoon on liittynyt säveltäjä Ilmari Mäenpää.
Mäenpää säveltää taidekeskuksen tilaamaa kantaesitystä, laulusarjaa Helvi
Hämäläisen runoihin.
- Hämäläinen on aina ollut minusta mielenkiintoinen, räiskyvä persoona.
Hänen tekstinsä ovat kestäneet aikaa ihmeen hyvin ja niissä on paljon
minulle tärkeitä värimääreitä, kehuu Mäenpää. Hän antaa esimerkin.
- Harmaiden kivien koloissa loistaa punaisia mansikanlehtiä... tässä on vahvaa
visuaalisuutta ja minulle musiikki on aina visuaalista, sanoo Mäenpää.
Kymmenen liedin sarja kuullaan kesällä 2003 taidekeskus Salmelan
pääkosertissa, jossa esiintyvät myös Jorma Hynninen ja Seela Sella.
Liedit on sävelletty nousevalle laulajakyvylle Tuomas Katajalalle, jota
Mäenpää kehuu loistavaksi lyyris-dramaattiseksi tenoriksi. Vuorovaikutus
säveltäjän ja esittäjän välillä on tärkeä osa työtä.
- Tuomas on tutustunut jo lauluihin ja sanoo niiden sopivan kuin räätälin
vaatteet. Minun ei tarvitse tyytyä helppoihin ratkaisuihin, kun tunnen
Tuomaksen kyvyt. Laulut ovatkin aika vaativia, sanoo Mäenpää.
Kantaesityksessä Katajalaa säestää pianolla Ilmari Räikkönen.

Jäniksen jäljet nuoteiksi

Ilmari Mäenpää löysi Hämäläisen runot opiskeluaikanaan.
- Oli pakko laittaa kirja sivuun, että pystyi keskittymään opiskeluun,
koska runoista osa pomppasi suoraan silmiin musiikkina. Säveltäminen on
semmoista ponnistelua, ettei siinä voi oikein edetä, jos ei voi paneutua
täysipainoisesti, kertoo Mäenpää.
Torstaiaamuna Mäenpää sävelsi runoa "Runoilijan uni ruusupensaikossa" ,
missä jänö vaeltaa ruusu päässään. Salmelassa ikkunan takana avautuvalla
jäällä risteilee jäniksen jälkiä, joita Mäenpää lähti seurailemaan. Idea
vaeltavasta sävelkulusta syntyi kävelylenkin aikana.
- Kyllä se niin on, kuten Sibeliuskin totesi, että "Kaupungissa musiikki
kuoli sisältäni." En minäkään siellä ole saanut juuri mitään aikaiseksi, vaan
tarvitsen kosketuksen luontoon, sanoo Mäenpää.
Laulumelodiat hän sai valmiiksi jo viime kesänä, nekin maaseudulla, ja nyt
työstä puuttuvat enää säestykset. Materiaali on saatava pianisti Ilmari
Räikköselle syksyyn mennessä, sillä laulusarja on tarkoitus äänittää ennen

kantaesitystä.

Eri alat, samat ongelmat

Ilmari Mäenpää valmistui viime keväänä filosofian maisteriksi Helsingin
yliopistosta pääaineenaan musiikkitiede. Säveltämistä Mäenpää on opiskellut
Harri Vuoren johdolla ja heti valmistuttuaanhän hän sai sävellysapurahan.
Salmelaan häntä suositteli säveltäjämaestro Einojuhani Rautavaara.
Salmelassa työskentelevät talvikuukausina myös kuvataiteilijat Henna
Pohjola ja Jouko Alapartanen.
-Heidän kanssaan on ollut hyvä yhteishenki. Voi mennä kertomaan työssä
syntyneistä pattitilanteista, sillä samojen asioiden kanssa tässä
tapellaan, vaikka eri taiteenaloja edustetaankin, sanoo Mäenpää.
Koska Mäenpää tuli Salmelaan vasta tammikuussa, toiminnanjohtaja Tuomas
Hoikkala on tarjonnut hänelle mahdollisuutta työskennellä Salmelassa myös
ensi syksynä. Tarjous houkuttelee Mäenpäätä, joka aikoo syksyllä keskittyä
konserttisarjaan. Työn alla on myös internetjulkaisu soitinopista ja
orkestraatiosta, jota hän tekee säveltäjien Kaija Saariahon, Einojuhani
Rautavaaran, Esa-Pekka Salosen ja Tuomas Kantelisen avulla.