m e d i a k a t s a u k s e t  
    Kouvolan Sanomat 17.7.2003

Lyhennelmä:

Suomalaisen lyriikan ilta Salmelassa.

Taidekeskus Salmelan kesätapahtumien sarja jatkui Runon ja laulun juhlaa -konsertilla Mäntyharjun kirkossa. Viimeistä lisäpaikkaa myöten täysi kirkollinen kuulijoita nautti sekä uudesta suomalaisesta musiikista että vanhojen mestareitten lied-helmistä ja näiden esitysten välissä P. Mustapään runotaiteesta.

YLE, Oulu Radio 15.7.2003

Lyhennelmä:

Laulusarja Vihreä virta kantaesitettiin Taidekeskus Salmelassa.

Toimittaja: Hanna-Leena Nissilä

OULU. lmari Mäenpään Vihreä virta esitettiin Taidekeskus Salmelassa 13.8.2003. Säveltäjän tunnelma hyvin menneen kantaesityksen jälkeen on kevyt. " Olo on huojentunut siitä että kaikki meni niin hienosti kuin meni. Yleisön positiivinen palaute antoi uskoa siihen että työtä kannattaa jatkaa, sekä toisaalta myös siihen että se mitä oli tehnyt tavoitti kuulijat. Ilman sitä että taideteos kohtaa sen vastaanottajan ei oikeastaan koko taiteella olisi merkitystä", Mäenpää toteaa.


YLE, Radio Aino 29.4.2002

Lyhennelmä:

Synestesia näyttää musiikin väreissä.

HELSINKI Säveltäjä Ilmari Mäenpää on tarkastellut Helsingin yliopistolle (2001) tekemässään pro-gradu tutkelmassa synestesiaa, eli aistihavaintojen yhdistymistä. Mäenpää on käsitellyt aihepiiriä kognitiotieteiden näkökulmasta, missä synestesia käsitetään yleisimmin kahden eri aistipiirin linkittymiseksi. Yleisintä on auditiivisten ja visuaalisten kokemusten yhdistyminen.

Länsi-Savo 7.4.2002

Lyhennelmä:

Vihreän virran kantaesitys kesällä 2003

MÄNTYHARJU Taidekeskus Salmelasta on hyvää vauhtia kehittymässä kulttuurin monitoimikeskus, jossa kuvien tekemisen rinnalla syntyy myös musiikkia. Salmelan musiikillisen saran avaajana on säveltäjä Ilmari Mäenpää (31), joka parhaillaan viimeistelee kirjailija Helvi Hämäläisen runoihin pohjautuvaa laulusarjaa Vihreä virta. Vihreä virta -laulusarja sisältää kymmenen Helvi Hämäläisen vaikuttavimpiin kuuluvaa runoa. Teos on samalla Taidekeskus Salmelan tilaustyö vuoden 2003 ohjelmistoon. Laulusarjan tulkitsee heinäkuussa pidettävässä kantaesityksessä tenori Tuomas Katajala säestäjänä pianisti Ilmari Räikkönen.

Pitäjänuutiset 8.4.2002

Lyhennelmä:

Runous muuttuu musiikiksi Salmelassa

MÄNTYHARJU Taidekeskus Salmelasta kuuluu pensselin suihkeen lisäksi nyt myös säveliä, kun talvitaitelijoiden joukkoon on liittynyt säveltäjä Ilmari Mäenpää. Mäenpää säveltää taidekeskuksen tilaamaa kantaesitystä, laulusarjaa Helvi Hämäläisen runoihin. Ilmari Mäenpää löysi Hämäläisen runot opiskeluaikanaan. "Oli pakko laittaa kirja sivuun, että pystyi keskittymään opiskeluun, koska runoista osa pomppasi suoraan silmiin musiikkina. Säveltäminen on semmoista ponnistelua, ettei siinä voi oikein edetä, jos ei voi paneutua täysipainoisesti", kertoo Mäenpää.

Helsingin Sanomat 15.1.2002

Lyhennelmä:

Taidetta kesäksi Salmelasta

HELSINKI Maalari, piirtäjä ja säveltäjä asuvat taidekeskus Salmelassa. Taidekeskus Salmela on yleisölle avoinna vain kesäisin, mutta useana vuonna nuoret kuvataiteilijat ovat saaneet sieltä talviateljeen. Talohan on pidettävä lämpimänä. Salmelassa Ilmari Mäenpää säveltää laulusarjaa Helvi Hämäläisen runoihin. Samaan aikaan hän tekee soitinopin ja orkestraation internetjulkaisua, jossa on mukana nimekkäitä säveltäjiä Kaija Saariahosta alkaen.

Sanomalehti Kaleva 9.12.2001

Lue juttu myös Kalevan verkkoliitteestä: www.kaleva.fi

Lyhennelmä:

Säveltäjien ja muusikoiden tietotaito verkkoon

OULU Suomalaiset säveltäjät, sovittajat ja musiikinopiskelijat ovat tähän saakka olleet vailla kunnollista tietolähdettä soitinnuksesta ja soitinopista. Varsinkin uuden musiikin säveltämiseen ja soittotapoihin liittyvä tietous on ollut kiven alla. Puutteeseen on luvassa korjaus parin vuoden sisällä, kun suomenkielinen soitinopin ja orkestraation julkaisu avataan internetissä kaikkien vapaasti luettavaksi. Soitinopi ja orkestraation julkaisuhankkeen vetäjä on oululaissyntyinen säveltäjä ja filosofian maisteri Ilmari Mäenpää. Internet-sivustojen teknisestä toteutuksesta vastaa Oulun yliopistosta musiikkikasvattajaksi piakkoin valmistuva Lasse Nissilä.

Yliopisto 7/99

Lyhennelmä:

Uutta musiikkia yliopistolla

HELSINKI Musiikkitieteen opiskelijat ovat ryhtyneet säveltämään. Viime syksynä alkoi säveltäjä, musiikkitieteen lehtori Harri Vuoren vetämä sävellyskurssi, jonka soivia hedelmiä voivat musiikinystävät poimia huhtikuun 20. päivänä järjestettävässä konsertissa. Hedelmät ovat sikäli harvinaisia, että säveltämistä ei yliopistolla ole ainakaan virallisesti opetettu miesmuistiin. Hän arveli oikeudenmukaiseksi, että he voisivat saada hieman opintoviikkojakin panostuksestaan. Yksi Harri Vuoren kurssille osallistuneista opiskelijoista on Ilmari Mäenpää, jolle myönnettiin tämänvuotinen Pro Musica-stipendi sävellysopintoja varten.