h e l s i n g i n   s a n o m a t 15.1.02  
   

Taidetta kesäksi Salmelasta

-Maalari, piirtäjä ja säveltäjä asuvat taidekeskuksessa

-"Täällä voi tehdä vain töitä"

Maija Alftan,

Mäntyharju. Yksinäinen mummo potkuttelee kelkallaan Mäntyharjun keskustassa. Ketään muuta ei näy. On hiljasta, ja lumi on valkoista.

"Täällä ei todellakaan voi tehdä muuta kuin työtä", Salmelan taidekeskuksen talvitaiteilijat sanovat. Mäntyharjun Salmela on yleisölle avoinna vain kesäisin, mutta useana vuonna nuoret kuvataiteilijat ovat saaneet sieltä talviateljeen. Talohan on pidettävä lämpimänä! [...]

[...] Salmelan kolmas taviasukas on säveltäjä Ilmari Mäenpää 30, joka vasta majoittuu taloon. Mäenpää opiskeli ensin Oulun konservatoriossa, sitten Helsingin yliopistossa musiikkitieteen laitoksella. Hän valmistui viime keväänä. Salmelassa hän säveltää laulusarjaa Helvi Hämäläisen runoihin. Samaan aikaan hän tekee soitinopin ja orkestraation internetjulkaisua, jossa on mukana nimekkäitä säveltäjiä Kaija Saariahosta alkaen [...]

 

Tietokulma

- Salmelan kesänäyttely voi olla nuorelle aloittelevalle taiteilijalle tärkeä ponnahduslauta suuren yleisön tietoisuuteen, sillä taidekeskuksessa on joka kesä noin 20.000 kävijää. Usein kesätaiteilijan kaikki työt myydään.

- Salmelan perusti 1990 diblomisaksofonisti Tuomas Hoikkala, joka on yhä sen johtaja. Upea vanha empirekiinteistö on aiemmin ollut muun muassa pitäjäntupa ja Mäntyharjun kunnantalo. Taidekeskuksen yksityisiä sponsoreita on paljon. Julkista tukea antavat Mäntyharjun kunta ja opetusministeriö.

- Talviateljeetoiminta käynnistyi jo 1993, ja sen kautta kesänäyttelyyn ovat löytyneet esimerkiksi Antti Huovinen, Ilkka Lammi, Pasi Tammi ja Samuli Heimonen.

 

 

Lyhennelmä HS:n kulttuuripääuutisesta 15.1.2002